Visiitillä Olo-Huoneessa & Chotto Mattessa

900 metrin pituinen Fleminginkatu on virkistävä osa Kallion kaupunginosaa Helsingissä. Matkan varrelta löytyy jokaiselle jotakin: kuppiloita, ravintoloita, työtiloja, kauppoja ja tietenkin second hand & lifestyle – myymälä Olo-Huone, jonka avajaisia juhlistettiin syksyllä 2013.

Olo-Huoneen perustajajäseniin kuuluvat Hannele Karttunen sekä hänen tätinsä Johanna Karttunen. Toimintaa on sittemmin laajennettu myös herkuttelun puolelle, ja Anna Olaskarin pyörittämä teekuppila Chotto Matte aloitti toimintansa liikkeen kyljessä helmikuusta 2015 alkaen.

Olo-Huone ja Chotto Matte sijaitsevat Fleminginkatu 7:ssa, lähellä Karhupuistoa ja Kallion kirjastoa.

Olo-Huone sai alkunsa haaveista, joita Hannelella oli jo opiskeluaikoinaan Kuopiossa. Ajatus omasta sisustusliikkeestä pyöri aikansa taustalla, mutta Helsinkiin muuton myötä alkoivat palaset lopulta loksahdella paikoilleen. Liikeidea hiottiin perusteellisesti kuntoon yrittäjäkoulutuksessa, ja palkkatyöstä jättäydyttiin sivuun pikkuhiljaa. Sopiva liiketilakin löytyi yllättäen, ja  vuokrasopimus allekirjoitettiin nopeatempoisella tahdilla jo parin päivän päästä.

Olo-Huoneen takahuoneesta löytyy vintage- ja retrovaatteiden, -laukkujen ja -kenkien kokoelma, koruja ja muita asusteita.

Liikkeen lopputulos on onnistunut ja lämminhenkinen yhdistelmä uutta ja vanhaa. Tila on jaettu kekseliäästi kahvilaksi ja kaupaksi ilman turhaa jäykistelyä. Tuotevalikoimaa löytyy niin seiniltä, porrastasanteilta kuin pikkupöytienkin päältä. Myynnissä olevat huonekalut ovat nekin luonteva osa muuta sisutusta – sattuipa kerran jopa niin, että eräs seurue vaihtoi paikkaa kesken kahvittelun asiakkaan haettua varauksessa olleen pöydän kotiinsa :)

Kierrätysintoilu sekä ekologiset periaatteet näkyvät paitsi tuotevalikoimassa, myös itsetoteutetussa tilassa. Muun muassa myyntitiski rakennettiin tarpeettomaksi jääneistä messukalusteista sekä vanhasta puuovesta, joka nökötti rojun joukossa roskalavalla. 

Chotto Matten puolelta löytyy niin pikkupurtavaa kuin ostoksia kotiin viemisiksi.

Suussa sulavien kahvilatuotteiden ohella valikoimasta löytyy Annan Olo-Huoneelle kustomoitua teetä, sekä kiinnostava kattaus sisustus- ja lahjatavaroita, kodin tekstiilejä, vaatteita ja yksittäisiä huonekaluja. Henkilökunta pitää itse silmänsä jatkuvasti avoinna etsiessään varastoihinsa sopivaa täydennystä, ja Suomea reissataankin ristiin rastiin löytöjen perässä. Myös suunnittelijat itse tarjoavat tuotteita liikkeeseen omatoimisesti, jolloin valikoima täydentyy kaiken aikaa.

Kotimaisista tuotemerkeistä voidaan mainita koruistaan ja asusteistaan tunnettu YCM, Mine Güngör Artin eläinprintit sekä HienoStellan kierrätyskorumallisto. Puuvillaisia t-paitoja ja kasseja puolestaan löytyy Helsinki-sarjastakin tutulta Fiaskolta. Muita mainitsemisen arvoisia ovat ainakin Pisama Designin laukut ja säilytyspussukat, sekä Ateljee Keltaisen Talon korteista, astiapyyhkeistä ja julisteista koostuva mallisto. Reilun Kaupan tuotetta edustaa Kantha, jolla korujen lisäksi on valikoimassaan koristetyynyjä sekä kangaskantisia vihkoja.

Anna (vasemmalla) ja Hannele hääräävät tiskin takana.

Olo-Huone ja Chotto Matte tuntevat hyvin naapurinsa. Yhteistyötä tehdään tällä hetkellä lähikulmilla sijaitsevan Ruplan kanssa, joka toimittaa raakakakkuja kahvilaan viikottain. Lähileipomoista hankitaan myös muuta suolaista ja makeaa tuoreuden ja lähituotetun ruoan takaamiseksi.

Ympäri vuoden järjestettävät kaupunkitapahtumat, kuten SiivouspäiväPoikkea Putiikissa sekä Late Night Shopping, on jo pidempään alalla toimineelle Olo-Huoneelle tuttu tapa osallistua kiinnostaviin tapahtumiin, ja hyväksi todettu keino tavata niin vanhat kuin uudetkin asiakkaat. Hannele ja Anna kuvailevatkin liikkeensä erityiseksi vahvuudeksi kotoisaa tunnelmaa – uniikkien ostoksien lisäksi paikan päälle voi tulla vaihtamaan myös pelkät kuulumiset ja omana itsenään tottakai!

Fleminginkatu 7
AVOINNA: ma-pe 11-18, la 12-17, su kiinni

 

Unelmakauppias muistelee: Hyvä, välitön ilmapiiri. Persoonallinen tuotevalikoima. Vegelihis, joka oli NIIN hyvää – ei edes sinappia tarvinnut!

Kokeiltavaksi vielä jäi: Annan omat teesekoitukset, joihin kerätään inspiraatiota ja aineksia Suomen luonnosta.

 

Unelmakauppias kiertää juttusarjassa kivijalkaliikkeitä Helsingissä. Lue edellinen juttu täältä.